Voinko olla nyt onnellinen ja iloinen vaikka jätin taakseni paikan jossa viihdyin ja olin tasapainoinen. Mikä tekee elämästä iloisen ja onnellisen. Vaaditaanko siihen sitä että elämä on täynnä rakkautta ja suuria ihmeellisiä tapahtumia, jatkuvaa ilotulitusta?

Viimeisen kahden viikon aikana Suomessa ollessa olen iloinnut seuraavista asioista, ainakin:

- Uudet perunat ja fetasalatti sekä uunilohi Perheen kanssa

- Tuoreet kotimaiset mansikat

- Saippuakuplat kummitytön kera

- Puistokonsertti tuttavien seurassa

- Autoajelu Turkuun kesämusiikin saattelemana

- Michael Jacksonin kuuntelu ja lanteiden heiluttelu

- Kotimainen kirjallisuus

- Reikikurssi ja sen mukana tuoma rauhallisuus

- Hymyilevat nauravaiset ihmiset kadulla

- Kissa Miaun kehräys

- Saunailta Järvenpäässä

- Paistettu Halloumjuusto

- Anna Puu ja melankolian riemut

- Oluttuoppi Heiniksessä

- Kukkiva puutarha ja vihreys

- Ruusun aika Dvd ja sille naureskelu siskon kanssa

- Pätkä mäyräkoiran hännänheilutus

- Puuhamaa

 

Pienet asiat tekevät elämästä iloisen. Kunhan ne huomaa. Hymy vastaantulijalle saattaa pelastaa Hänen päivänsä. Ei siihen tarvita sen suurempaa.

Koitan iloita näistä asioista. Sitten kun lähden taas muistelen aikaa täälläkin vain ilolla.

Lupaan sen. Etten ahdistu niinkuin ennen. Iloitaan yhdessä!