Elämä on taas arkea. Tai siis. Onhan se ollut melkein aina. Nepalissa kirjoittelin aina, kuinka arkista elämä onkaan. Mutta nyt on siis palattu Suomen arkeen. Olen takaisin vanhassa työpaikassani. Lähtiessäni viimeksi lähes vannoin, etten sinne enää palaisi. Mutta niin tässä rahantarpeessa suostuin kun soittivat. Ja on toisaalta ollut ihan mukavaakin. Nähdä vanhoja lapsia, tutustua muutamaan uuteen. Työntekijät eivät kaikki ole samoja, mutta uudet vaikuttavat ihan yhteistyökykyisiltä. Olen nyt tehnyt vaan keikkaluontoisesti mutta niin vain tuli heti viisi vuoroa putkeen ja pomo sanoo, että soittelen sulle ens viikolla kun meil on täällä näitä pidempiä sijaisuuksia.

Mutta kyllä ne tuulet puhaltaa. Tekisi mieli jo lähteä. Facebookin suoma pikayhteys Nepaliin ja Intiaan tuo ystävien tapahtumat niin likelle, että välillä tuntuu että haluaisi olla mukana. On ihana nähdä Suomen pään ystäviä ja olla heidän kanssaan. Mutta kaikilla on täällä omakin elämä ja minusta tuntuu että minun tasapainoinen elämäni on jäänyt sinne Himalajan juurelle.

Mutta jos tässä nyt tosissaan aloitetaan tekemään hommia, on se vain niin, että on oltava tasapainoinen tässäkin elämässä juuri täällä. Juuri tänään ja juuri nyt. Ja iloinen. On luotava ne raamit missä osaa elää iloisena täälläkin.

Kyllä se onnistuu.